lauantai 24. elokuuta 2013

Palautumista ja sotasuunnitelmia ;)

Elokuu alkaa lähestyä loppuaan.. 

Opiskelut alkaa taas täydellä voimalla ylihuomenna. Kesän ja syksyn no-man´s-land.

Pitää kerrata ainakin fysiikkaa tarkemmin haltuun.. On siinäkin aineessa ok keskiarvo, mutta kun sitä asiaa on 8 kurssillista niin on siinä tekemistä muistin kanssa. Sitten matikkaa ja kemiaa ja biologiaakin. Ensi keväänä sitten vaihdetaan johonkin toiseen kouluun.. farmasia, kemia, lääketiede.. saa nähdä mihin sitä päätyy.


Nyt on kisoista ja ennen kaikkea kisadieetistä toivuttu jo melko hyvin.

Tässä vielä pari kuvaa kun allekirjoittanut yritti olla lavalla.

 


 


Laitoin tähän noita päättömiä kuvia body.pictures.fi:stä (valikkosivulta), kun luulen että ainakin nuo kokokuvat ovat copyright-hommien alaisia..


Mutta jos taloudellisesti on mahdollista, ensi vuonna uudestaan! Ja otetaan poseerausjututkin paremmin haltuun:)


Pari viikkoa kisojen jälkeen on mennyt hiilareiden määrää kasvatellessa ja levossa. Eilen tuli tehtyä ensimmäinen kunnon treeni salilla. Kardiota 25min, 10min vartalonkiertoja ja 70min käsiä.


Nyt kun ei tarvitse rasvaa poltella noin alas eli ollaan nostamassa hiilareita, ei tarvitse enää rajoittaa kaikkea niin paljon. Nyt syödään hiilareita treenien ympärillä ja aamupäivällä ja päivällä sellaiset 100-200g. Protskua menee n. 200-300g ja rasvaa alle 100g, yleensä vain noin 50g-60g. Kokonaiskalorit ovat nyt vähän miinuksella, koska olen kaksi viikkoa syönyt riittäviä määriä suklaata ja muuta mikä oli kielletty kesän ajan ja siitä on todisteet vyötäröllä. Vähän vois säätää sitä rasvan määrää pienemmälle ja sitten alkaa rakentelemaan järkevänlaista plussakautta syksylle.. Vähän muokataan lihasmassaa sopivista paikoista kookkaammaksi. Symmetriaa ja täyteläisyyttä.



Treenitkin ovat nyt muutoksen alla. 

Viikossa tulee enää 2-3krt kardiota

Yhteensä tunti eli 20-30 min kerralla. Nämä tehdään aamuyöstä klo 06-07 aikoihin:) Samalla vatsoja mutta vähemmän kuin kisadieetillä, n.5-15min/kerta. 

En ole tainnut tätä selitellä sen enempää ja monet tämän tietävät, mutta muille tiedoksi: kardio tehdään aamulla tyhjällä vatsalla. 

Tämä siksi, että elimistöllä ei ole yön paaston jälkeen ruuansulatuskanavasta saatavilla paljon ravintoa, jolloin se ottaa sen energiansa kehossa jo olevasta energiasta eli rasvoista (läskistä) ja glykogeenista. Sitten sopivalla 120 bpm (n.65% maximista, m/34v) sykkeellä kardiota, jolloin prosentuaalisesti suurin osuus energiasta otetaan rasvavarastoista. Jos on vaikka ateria syöty pari tuntia aikaisemmin, energia tulee pääasiassa sen aterian sisältämästä materiaalista, jolloin rasvanpoltto ei ole niin tehokasta.

ps.Voi sen tehdä milloin vain ja siitä on hyötyä. Itse vain hifistelen kun mielelläni teen jotain muuta kuin kardiota joten teen sen vain jos saan siitä MAX hyödyn. Eli tyhjällä vatsalla.


Lihaksia muovaillaan sitten 2-6 kertaa viikossa riippuen töistä ja koulusta jne. Keskimäärin ehdin salille perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin. Sitten vielä 1-2 iltaa viikolla, jolloin keskiarvoksi tulee 4-5 lihastreeniä/viikko. Loma-aikoina päivittäin.

Jako on sellainen, että:

 Treeni 1
Rinta

Treeni 2
Kädet

Treeni 3
Etureidet ja pohkeet

Treeni 4
Olkapäät

Treeni 5
Selkä

Treeni 6
Takareidet ja pohkeet


Näitä sitten vain vuorotellen. Välillä voi vähän sekoittaa pakkaakin. Mutta jos ehtii 6 kertaa treenata jollain viikolla, tulee käytyä kaikki läpi. Jos joskus vain 3 kertaa, tulen yhdistelemään vähän että saisi koko kropan viikoittain tehtyä. Välillä joltain viikolta jätetään jotain pois ja otetaan jokin lihasryhmä 2x. Fiilispohjalta.. vähän niinku että miltä siellä peilissä näyttää:)

Tämä on siis alkusyksyn ja tod.näk. myös plussakauden ohjelma.




Huomenna taas Solanaan pitkästä aikaa!



(Vähän ristiriitaisin tuntein kun saa varmaan selitellä riman alitusta kisoissa..
 mutta toisaalta pääsee hyvälle salille asettelemaan taas massaa runkoon:)



Leppoisaa Lauantain jatkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti